Hallituksen kokous 17.12.2019
APL - yhdistyksen hallituksen kokous, Ravintola Harald, Citykäytävä 17.12.2019
- Esa Lippu
- Olli Paavola
- Arto Juvonen
- Veli-Matti Jantunen
- Jouko Kangasniemi
- Juha Sundström
- Göran Koreneff
1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jantunen avasi kokouksen klo 11:36. Kokouksen sihteeriksi valittiin Göran Koreneff.
2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3. Toiminnantarkastajaprobleema
Syyskokouksessa valittu toiminnantarkastaja ilmoitti, ettei hän terveyssyistä olekaan käytettävissä vuodelle 2020. Sovittiin, että Esa lippu kyselee varatoiminnantarkastaja Marko Ahon valmiutta toiminnantarkastajaksi. Varalle ehdotettiin Anssi Seppälää.
4. Metsäseminaari 2020
Päätettiin järjestää seminaari ensi keväänä ja ensisijaiseksi kokousajankohdaksi sovittiin 2.-3.4.2020 ja toissijaiseksi ajankohdaksi 26.-27.3.2020.
Hallituskeskusteluista esille ponnahtanut Mustio on vahva ehdokas paikaksi, sillä Mustiossa käytiin 1. Metsäseminaari (luukku-io=0). Jouko Kangasniemi on lähettänyt tarjouspyynnön Mustioon. Hallitus päättää tarjouspyynnön perusteella jatkotoimista.
Ohjelman valmistelu on alkanut ohjelmatoimikunnan eli Joukon vetämänä. Sovittiin, että Jouko kyselee Dyalogilta, sopiiko kokousajankohta heille.
5. Muut asiat
Yhdistys valmistelee tilitoimiston palveluista luopumista. Tilitoimiston veloitus on yhdistyksen budjettiin nähden varsin musertava. Kimmo Linna on ilmoittanut valmiutensa tehtävään. Sovittiin, että Esa Lippu hankkii Nordeasta Kimmo Linnalle verkkopankin, e-laskujen ja tilinkäytön oikeudet. E-laskuoikeudet lisätään myös Esa Lipulle, verkkopankin ja tilinkäytön oikeudet hänellä on jo ennestään.
Keskusteltiin toimintasuunnitelmasta. Olisi hauskaa, jos saisi vanhat lehdet webbiin luettavaksi, mutta se voi osoittautua työlääksi, jos ne joudutaan skannaamaan.
Ensi vuonna yhdistyksen perustamisesta on kulunut 40 vuotta.
6. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 12:19
Sihteeri Göran Koreneff