FinnAPL - lippu korkealla (1)

Erkki Juvonen, joulukuu 2000

20-vuotistaipaleen huippuhetkiä konferenssimaailmassa (1)

APL-kielen, tai pitäisikö sanoa "APL-filosofian" ympärille on syntynyt kiinnostusryhmiä monissa maissa. Niiden olemassaolosta ja toiminnasta tuskin tiedettäisiin juuri mitään niiden toimintamaan tai kielialueen ulkopuolella, ellei järjestettäisi kansainvälisiä APL-konferensseja. Niistä on tullut jokavuotinen traditio. Jokin kansallinen APL-organisaatio ottaa järjestelytehtävät hoitaakseen. Tämä on sinänsä hieman erikoista, sillä ei ole mitään kansallisten APL-yhdistysten maailmanlaajuista yliorganisaatiota, jonka tehtävänä olisi sijoituspaikkojen ja järjestelyvastuiden jakaminen. Eräässä mielessä vuosittain konferenssiin kokoontuva APL:n kannattajajoukko on saanut - tai ottanut - jonkinlaisen APL-edustajakokouksen roolin. Konferensseissa on yleensä mukana useiden eri järjestöjen johtohenkilöitä, jotka ovat omiltaan saaneet toivomuksia ja valtuudet keskustella tulevien kokoontumisten järjestämisestä.

Käytännössä tulevan konferenssin ehdokkaiksi ilmoittaudutaan kaksi vuotta ennen sen tapahtumista. Epävirallisissa keskusteluissa ehdokkaat esittelevät edellytyksiään ja punnitsevat kannatuksensa laajuutta ja vakavuutta. Toisinaan tarjokkaita on useita, joskus halukkaita ei tahdo löytyä lainkaan. Silloin joukossa kehittyy jonkinlainen yhteishenki, joka alkaa kannustaa, tai jopa painostaa, sopivaksi katsottavaa mutta epäröivää kandidaattia. Tällä tavalla on yli kahdenkymmenen vuoden ajan saatu sovittua vuotuisen konferenssin järjestäjä ja pitopaikka. Jonkinlaisella hiljaisella sopimuksella joka toinen konferenssi on pidetty pohjois-Amerikassa, välivuosina jossain muussa maassa, Euroopassa tai Australiassa.

Ehdokkaan, tai jossain tapauksessa useankin kilpailevan ehdokkaan, tultua "hyväksytyksi" (vaikka kukaan ei ole vielä sitoutunut mihinkään) alkaa varsinainen valmistelumylly pyöriä. Tuleva järjestäjäorganisaatio kokoaa suunnittelutoimikunnan, joka arvioi toteuttamismahdollisuuksia, osanottajamääriä, konferenssipaikan saatavuutta, ajankohtaa ja rahoitusta. Tämän viimemainitun osalta on todettava, että koko APL-maailma on suuren rahan talutushihnassa. Suunnitelmat, erityisesti budjetti, on esitettävä ACM:n (Association for Computing Machinery, Amerikan tietojenkäsittelyliitto) SIGAPL:lle (Special Interest Group APL) ja saatava sen hyväksyntä. Jokainen järjestäjä näet tarvitsee noin puolen vuoden ajaksi lainaa, koska suuri osa menoista ajoittuu puolen vuoden ajalle ennen konferenssia ja tulot saadaan vasta sen alkaessa. Toinen seikka, mikä tekee ACM:n tuen välttämättömäksi, on se että ilman ACM:n nimeä järjestäjien luettelossa amerikkalaiset työnantajat eivät hevin kustanna henkilökuntansa osallistumismatkaa ja vapaata.

En ollut Suomen APL-yhdistyksen toiminnassa mukana alusta alkaen, koska olin vv. 1979-82 komennuksella IBM NSFC:ssä (Nordic Field Systems Center). Tässä tehtävässä työkuvaani kuului - ensimmäistä kertaa urallani - myös APL-ohjelmistojen tuki. Olin toki tehnyt melko paljon työtä APL:n eteen koko 1970-luvun ajan, mutta se oli tapahtunut pääasiassa "rakkaudesta APL:ään". Vuonna 1982 järjestettiin APL-konferenssi Saksassa Heidelbergissä. FinnAPL:ssa oli jo tehty päätös lähteä mukaan konferenssikierteeseen. Suomi oli siihen aikaan vielä lähes tuntematon maa, joka aika yleisesti miellettiin pieneksi rautaesipun takaiseksi kommunistimaaksi. Heidelbergiin otettiin mukaan runsaasti matkailuhenkistä mainosmateriaalia ja suomalaisten APL-osaamisen osoitukseksi otettiin mukaan vinot pinot kolmen teekkarin kehittelemää ja järjestämää APL-idiomiluetteloa. Idiomeista oli puhuttu, mutta ensimmäistä kertaa nähtiin nyt kattava ja hyvin järjestetty kokoelma. Mielestäni juuri tämä julkaisu nosti Suomen ja FinnAPL:n APL-maailman yleiseen tietoisuuteen. Timo Seppälän hehkuvat ja hilpeät esiintymiset eri tilaisuuksissa konferenssin aikana saivat mukanaolijat innostumaan ja ilmaisemaan halunsa tulla tutustumaan tähän eksoottiseen maahan ja sen nuorekkaan reippaaseen APL-väkeen.

Saksan konferenssi vaikutti merkittävällä tavalla tulevan Helsingin konferenssin luonteeseen ja järjestelyihin. APL-konferenssien osanottomaksu oli vakiintunut noin 250 dollarin paikkeille. Budjetit muodostuivat miltei poikkeuksetta alijäämäisiksi ja järjestäjät joutuivat etsimään halpoja ratkaisuja esiintymispaikkojen ja tarjoilun kohdalla. Heidelbergissä näytti siltä, että oli saavutettu pohjanoteeraus. Tapahtumat olivat yliopiston tiloissa, mikä sinänsä on useinkin ainoa järkevä ratkaisu. Lounaat olivat tyypillistä itsepalveluruokailua. Konferenssin kokokohta, banketti oli järjestetty johonkin isoon ravintolaan. Tarjoilu sentään tapahtui pöytiin, mutta ruokalista oli kyllä niin alas tingitty, että se ei ollut edes lounasruokien tasolla. Pääruoka oli vedessä keitettyä läskimakkaraa. Ohjelman viihdepuolelta jäi mieleen amerikkalaisten seuralaisrouvien kokoonkyhäämä "square dancing" esitys, kuin suoraan Peräkylän nuorisoseuran iltamista. Suomalaisten omaa konferenssia suunnittelevien osanottajien mieliin nousi vakaumus, että jollei meillä pystytä tämän raflaavampaan, niin sitten on parempi vaikka pysytellä poissa koko hommasta.

Vuonna 1983 San Fransiscossa pidetyssä konferenssissa FinnAPL oli jo nimetty seuraavan konferenssin järjestäjäksi. FinnAPL puserosta tuli muotiasu. Maailman merkittävimmät gurut Ken Iversonista lähtien puettiin siihen, ja muut saivat ostaa sitä ja kartuttaa konferenssikassaa. Markkinointi pyöri suurilla kierroksilla, Suomenmaan ja FinnAPL:n ohella myös Finnair, "official carrier", ja Finlandia vodka tulivat tunnetuiksi, jälkimmäinen sai kuitenkin vain epävirallisen statuksen. Markkinointi-isku oli ilmeisen onnistunut, hyvin monelle syntyi osallistumispäätös jo siellä. APL84, Helsinki, oli heille "must".

Friscon konferenssista minulle jäi eräs muisto, jota juuri kukaan ei huomannut, mutta joka kenties oli itselleni merkittävä. Pidin siellä esitelmän, jonka esitys rakentui diojen varaan. Osuuteni oli sijoitettu ensimmäisen konferenssipäivän ensimmäiseksi esitykseksi. Puheenjohtaja esitteli minut nimeltä ja Helsingistä kotoisin olevana. Koska halusin tulevan konferenssipaikan jäävän kuulijoiden mieleen, laajensin esittelyä näyttämällä kalvon, joka esitti koko itäistä pallopuoliskoa Lissabonista Vladivostokiin. Sanoin: Harva teistä lienee kuullut mitään Helsingistä, joka on Suomen pääkaupunki. Kenties Suomenkin sijainti on vähän epämääräinen, mutta Euroopan useimmat teistä tietänevät. Tällä kartalla Suomi on tuo maa pohjois-Euroopassa, napapiirin tienoilla, ja tämä punainen piste tässä on Helsinki. Suomesta itään on sitten noin 10000 mailia aluetta, missä APL:ää ei tunneta. Sain valtavat aplodit, vaikka lausumani, niin vakuuttava kuin se olikin, perustui täydelliseen tietämättömyyteen. Olin väärässä käsityksessä, mutta niin olivat kuulijanikin. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin tulin perusteellisesti informoiduksi asiasta. Esittelyn jälkeen piti esitykseni alkaa. Pyysin himmentämään valot diaesitykseen sopivaksi. Salissa ei ollut ketään, joka olisi tiennyt miten valot himmennetään. Tajusin nopeasti, että tilanteen korjaaminen saattaa kestää kauan, joten aloin kertoa esitelmästäni vapaamuotoisesti. Diat jäivät näyttämättä, mutta esitelmä onnistui vapaana esityksenä parinsadan kuulijan edessä. Väliajalla tokaisin jollekulle, että ikävää kun kävi näin. "Siis mitenkä kävi?" Hän ei ollut huomannut mitään erikoista, eikä ilmeisesti juuri kukaan. Tämän kokemuksen jälkeen olen ollut immuuni esiintymiskuumeelle. On tosin todettava, että kukaan ei ole koskaan kommentoinut pitämääni esitelmää, mutta sensijaan on kyllä muistettu vielä vuosien jälkeenkin, että tulen siitä maasta, jonka itäpuolella on 10000 mailia "ei-APL-maata". Valitettavasti.

San Franciscon konferenssin jälkeen alkoivat oman konferenssimme valmistelut. Kiireesti oli päätettävä pitopaikasta, majoituksesta, ruokailuista ja kymmenistä pienemmistä asioista. Suuri periaatteellinen kysymys oli laatutaso, joka liittyi oleellisesti rahoitukseen. Se on aika paljon optimointikysymys. Korkeampi laatu maksaa enemmän. Jos korotetaan konferenssimaksua, kuinka rajusti se vähentää osanottajamäärää? Toisaalta korkeampi hinta antaa mielikuvan parempitasoisesta konferenssista. Se saattaa johonkin rajaan asti jopa lisätä kiinnostusta. Osanottajamäärän tavoitteeksi ja suunnittelukriteeriksi asetettiin 250-300 henkeä. Sijaintipaikan pitäisi olla Helsingin lähiliikennealueella. Otaniemen Dipolia pidettiin parhaana paikkana, vain hinta arvelutti. Monenlaisten pohdintojen jälkeen päädyttiin sellaiseen rämäpäiseen päätökseen, että nostetaan konferenssimaksu 500 dollariin, kaksinkertaiseksi aikaisemmin totuttuun verrattuna. Sillä saadaan parhaat mahdolliset puitteet, vaikka osanottajamäärä jäisi arviodun alarajalle. Dipolista ja vieressä olevasta Teknillisestä korkeakoulusta löytyy venymisvaraa, jos niin tarvitaan. TKK:n ylioppilaskylän kesähotelliin saadaan majoitettua valtaosa osanottajista, muutamista Tapiolan ja Helsingin hotelleista varataan huoneita lisäksi.

Konferenssia varten nimettiin käytännön asioita hoitamaan järjestelytoimikunta, jonka puheenjohtajaksi saatiin Lauri Mustonen ja jäseniksi suomalaisia APL:ää lähellä olevia henkilöitä. Konferenssiohjelman suunnittelua varten nimettiin ohjelmatoimikunta, johon kutsuttiin kansainvälinen joukko kokeneita ja nimekkäitä APL-asiantuntijoita. Minua ehdotettiin toimikunnan puheenjohtajaksi, mutta koska minulla ei ollut mitään kokemusta ohjelmatoimikuntatyöstä, ehdotin ruotsalaista Sten Kallinia siihen tehtävään.Tunsin hänet hyvin ja tiesin hänet rauhalliseksi, harkitsevaksi ja kielitaitoiseksi APL-asiantuntijaksi. Hän suostuikin ottamaan tehtävän vastaan. Call for papers tuotti 121 paperia, joista saatoimme hänen johdollaan valita hyvän ja monipuolisen ohjelman, 57 esitelmää.

Kesäkuun 11 - 15 päivinä 1984 kokoontui Otaniemeen yli viisisataa kokousosanottajaa ja heidän seuralaistaan konferensiin. Jo pelkkä lukumäärä oli osoitus täydellisestä menestyksestä, sillä se ylitti runsaasti kaikki odotukset ja useiden edellisten vuosien määrät. Majoitus- ja ruokailujärjestelyissä oli jonkinverran vaikeuksia, mutta muuten tunnelma oli korkealla alusta alkaen. Kaikissa otteissa oli uudenlaista reipasta sanotaan vaikka 'teekkarihenkeä' . Aikaisemmissa konferensseissa oli vallitsevana sellainen virallisen tuntuinen jäykähkö muodollisuus, nyt kaikki sujui rennommin, ja yleisö piti siitä. Lisäksi kuin tilauksesta koko konferenssin ajan etelä-Suomessa vallitsi lämmin kesäsää, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Vieraat saattoivat keventää vaatetustaankin. Pienissä yksityiskohdissakin oli hienoja oivalluksia. Esimerkiksi eri luentosarjojen keskinäinen synkronointi hoidettiin hienosti musiikilla. Viisi minuuttia ennen luennon loppumisaikaa alkoi kaikissa saleissa kuulua hiljainen 'Pink Panther' melodia. Sen voimakkuus lisääntyi tasaisesti ja lopulta se soi niin kovaa, että luennon oli pakko loppua. Ideaan olivat kaikki ihastuneita, mutta ihme kyllä, en olen jälkeenpäin havainnut sitä missään käytettävän. Kenties muilla ei ole Dipolin äänentoistolaitteiden veroisia systeemejä. Konferenssiopaskirjanen oli erittäin perusteellinen ja monipuolinen. Sitä tehtäessä aivoriihessä syntyi paljon hauskoja ideoita, jotka eivät kuitenkaan aivan sopineet oppaan raameihin. Niinpä päätettiin tehdä liite, "Auxiliary Guide", jonka sisältö oli pääasiassa huumoria, vaikka kaikilla jutuilla oli yhteyksiä tosielämään. Esimerkki. Vieraita varotettiin käyttämästä Helsingin metroa, koska metroverkko oli kovin vaikeaselkoinen. Tosiasiassa Helsingissä oli vastikään otettu käyttöön ensimmäinen metroradan pätkä, oliko se nyt Sörnäisistä Herttoniemeen, eikä siinä ollut muita asemia kuin nämä kaksi.

Päättäjäisbanketti muodostui ikimuistettavaksi useimmille mukana olleille. Jo Dipolin arkkitehtoniset puitteet herättivät yleistä ihastusta. Ruoka oli parasta, mitä Suomessa on tarjolla. Viihde ja asiaohjelmat sekoittuivat tyylikkäästi keskenään. Musiikista huolehti merkittävältä osalta Retuperän WBK. Ulkomaisten kuulijoiden reaktioita oli hauska seurata, kun he alkoivat huomata, että torvet harhautuivat soittamaan falskisti. Ensin he olivat hämmentyneitä, mutta vähitellen kaikki oivalsivat, että siinä se juju olikin.

Myös runsaslukuisa seuralaisjoukko oli tyytyväistä. Vaimoni, joka kulki erään amerikkalaisen kollegani perheen, vaimo ja kaksi teini-ikäistä tytärtä, kanssa nähtävyyksiä katsomassa, kertoi Helsingin esiintyneen kertakaikkiaan upeana. Oli Helsinki-viikko ja kaikenlaista viihteellistä turistitarjontaa, soittoa, laulua ja tanssia, suorastaan pursui joka puolella. Kaunis kesäsää tietenkin teki onnistumisen täydelliseksi. Vieraamme sanoivat, että heillä oli sellainen tunne kuin kaikki olisi järjestetty nimenomaan juuri heitä varten. Kokouksen jälkeen lähdimme heidän kanssaan vielä Tamperetta katsomaan. Kuinka ollakaan, törmäsimme Hämeenkadulla TUL:n suuren kesäjuhlan kulkueeseen, jossa monen soittokunnan tahdittamana marssi 20000 juhlijaa. Totesin heille, että kaikki, mitä he olivat kokeneet viikon aikana oli ollut suhteellisen helppoa. Tämän kulkueen järjestäminen oli minulle ollut jo aika vaikea urakka! Vielä esimerkkinä konferenssin matkailuohjelmasta olkoon lentomatka Lappiin ihailemaan keskiyön aurinkoa. Olihan mainonnassa luvattu, että Suomessa aurinko paistaisi taukoamatta koko konferenssin ajan!

APL84 teki FinnAPL:n loistavalla tavalla tunnetuksi kaikkialla maailmassa, hienon ympäristön, loistavasti onnistuneiden järjestelyiden ja erinomaisen ystävällisen ilmapiirin ansiosta. Kaiken tämän lisäksi sen taloudellinen tulos oli aivan odottamattoman hyvä. Jo konferenssin alkuvaiheessa nähtiin, että suuri osanottajamäärä tuo rahaa runsaasti, joten eri tilaisuudet voitiin järjestää parhaan osaamisen periaatteella, koska markkaa ei tarvinnut venyttää. Kun kaikki laskut oli maksettu, todettiin, että nettotulos oli noin kolmesataatuhatta markkaa. Sillä rahalla on saatu paljon hyvää aikaan jo kuudentoista vuoden aikana, ja sitä on vielä tänäkin päivänä mukavasti tilillä.

Seuraavalla kerralla jatkan FinnAPL:n menestystarinaa myöhempien konferenssien yhteydessä. (osa 2)