Suomen APL-yhdistys r.y.                                               2.4.2002

 

 

Toimintakertomus vuodelta 2001

 

 

Vuosi oli Suomen APL-yhdistyksen 21. toimintavuosi.

 

Yhdistyksen toiminnan kannalta tärkeäksi muodostunut Metsäseminaari pidettiin 8.-9.2. Kirkkonummen Majvikissä. Metsäseminaari pidettiin nyt jo viidettä kertaa.  Metsäseminaariin osallistui 29 osanottajaa, joista 5 oli ulkomaalaista.

 

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 2.5. Tilastokeskuksessa. Kevätkokousta ennen järjestettiin iltapäiväseminaari, jonka aiheina olivat mm. kansantalouden tilinpito, uusi Altika ja Väestönlaskenta. Kokouksen jälkeen oli yhdistyksen saunailta.

 

APL-konferenssi 25.-28.6. kokosi 8 yhdistyksen jäsentä Yalen yliopiston tiloihin New Haveniin, CT, USA.

 

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin 27.11. Kansaneläkelaitoksen kokoustiloissa Nordenskiöldinkatu 12:ssa. Syyskokousta ennen järjestettiin iltapäiväseminaari, missä esiteltiin mm. KELA:n sovelluksia. Kokouksen jälkeen oli yhdistyksen pikkujoulut lähiravintolassa.

 

Vuonna 2001 yhdistyksen hallituksen muodostivat: Arto Juvonen pj, Richard Eller, Tomas Gustafsson, Jouko Kangasniemi sihteeri,  Timo Korpela, Markku Koskela, Olli Paavola, Erkki Tenkula ja varajäseninä Veli-Matti Jantunen ja Göran Koreneff. Vuoden aikana yhdistyksen hallitus kokoontui 8 kertaa.

 

Yhdistyksen rahastonhoitajana toimi Anssi Seppälä.

 

Yhdistyksen henkilöjäseniä (maksun suorittaneita) oli 61 kpl, yritysjäseniä  6 kpl, joilla oli yhdistyksen postijakelussa 50 henkilöä.

 

APL-uutiset ilmestyi vuoden aikana kolme kertaa Kimmo Kekäläisen toimiessa päätoimittajana. Yhdistyksen web-sivuja on kehitetty Olli Paavolan toimesta.