Suomen APL-yhdistyksen hallituksen kokous                          

Paikka: Vltava, Asema-aukio

Aika: 20.1.2016

Läsnä: Jouko Kangasniemi, Veli-Matti Jantunen, Esa Lippu, Kimmo Kekäläinen, Olli Paavola, Arto Juvonen, Reima Naumanen (ei alusta) ja Göran Koreneff

                                                                                                                   

 

1.       Kokouksen avaus

Puheenjohtaja Jouko Kangasniemi avasi kokouksen klo. 17:07

 

2.       Hallituksen järjestäytyminen

Varapuheenjohtajaksi valittiin Veli-Matti Jantunen, sihteeriksi Juha Sundström, rahastonhoitajaksi Esa Lippu ja web-masteriksi Olli Paavola.

 

3.       APL-metsäseminaari

10.-11.3.2016 Hirvihaaran kartanossa pidettävän metsäseminaarin kokouskutsun luonnostelu sälytettiin Jouko harteille. Hallitus käsittelee Joukolta tulevaa luonnosehdotusta vielä tällä viikolla (vko 3). Kutsu on tarkoitus lähettää mahdollisimman pian. 

 

Ohjelman luonnostelu on myös edennyt hyvää tahtia, kasassa on noin yhdeksän esitystä, joista kolme Dyalogilta. Ray Cannon on myös tulossa pitämään esityksen. Muita ehdokkaita ovat Antero Ranne, joka kertoo rinnakkaislaskennan soveltamisesta simulointiin, Jouko, Veli-Matti, Anssi Seppälä ja VTT (Python-alkeet).

 

Seminaarin hinta on 295 euroa, kuten jo syksyllä päätettiin. Majoitus maksetaan erikseen, eli 132 € yhden hengen huone ja 168 € kahden hengen huone.

 

4.       Kevätkokous

Sovittiin, että Veli-Matti selvit[yt]tää Tilastokeskuksen valmiutta isännyyteen. Ehdokaspäiviksi valittiin ti 19.4. ja ti 17.5. Plan B:t mm. Vlatavan kabinetti tai Varma Salmisaaressa.

 

5.       Muut asiat

Pöytäkirjojen kanssa sovittiin ryhtiliike ja että vanhoja pöytäkirjoja (2015 tammikuun jälkeen) viedään webbiin. Asianomaiset lähettävät pöytäkirjat Ollille.

 

Esa esitti kassatilanteen, joka on edelleen hyvä, tosin holvissa makaa hiukan pienempi rahakasa kuin viime vuonna. Tilinpäätöstä lähdetään valmistelemaan jo lähiviikkoina. Näin tilintarkastukseenkin jää paremmin aikaa.

 

Keskusteltiin tilitoimiston laskutuksesta, joka muodostaa selkeän osan yhdistyksen varsinaisista kuluista. Esim. jäsenmaksujen karhukirjeiden lähettäminen voipi maksaa enemmän kuin mitä karhuamalla saadaan. Sovittiin, että Esa lähettää itse jäsenmaksumuistutukset spostilla. Vuoden 2016 jäsenmaksut sovittiin lähetettävän noin huhtikuussa.

 

Seuraava hallituksen kokous pidetään 10.3. Hirvihaarassa.

 

 

6.       Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18:10.

 

 

Göran Koreneff

Kokouksen sihteeri