Suomen APL-yhdistyksen hallituksen kokous Työministeriö 11.5.2009 klo 17 Työ- ja Elinkeinoministeriö, Eteläesplanadi 4, Helsinki

 

Veli-Matti Jantunen, puheenjohtaja

Jouko Kangasniemi

Mikko Kuoppa

Kimmo Kekäläinen

Kimmo Linna

Antti Korpela

Esa Lippu, sihteeri

 

1. Puheenjohtaja avasi kokouksen 17:04.

 

2. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

3. Hyväksyttiin työjärjestys. Päätettiin käsitellä kevätkokousasia asiat lopuksi.

 

4. Metsäseminaarista tuli positiivista palautetta sekä 200-400 euroa plussaa. Osallistujia oli n. 20 ja osa heistä ulkomaalaisia. Se että matka ja majoitus hoidetaan itse on hyvä asia, sillä se vähentää yhdistyksen riskiä.

 

5.Keskusteltiin Metsäseminaari 2010:sta. Uudelleen Tallinnaan? Ei oteta tavaksi. Uusi paikka voisi olla jossakin Etelä-Suomessa, esim. Turussa ei olla vielä oltu. Imatra oli hyvä seminaaripaikka. Kylpylä seminaaripaikkana ei saanut kannatusta. Asiaa edistämään voisi perustaa työryhmän. Eksotiikalla (esim. rantasauna) voisi saada houkuteltua ulkomaalaisia seminaarivieraita. Todettiin että pienet paikat eivät ole niin joustavia muutoksiin nähden. Päätettiin pitää seminaari Suomessa. Hallitus jatkaa asian tiimoilta.

 

6. Keskusteltiin kevätkokouksesta (milloin ja missä, esim. Työministeriö). Kokousta ei ole pakko pitää ennen kesää. Kutsu on syytä lähettää kirjallisena, sillä sähköpostiosoitteet eivät toimi riittävän hyvin. Kokousmateriaalin mukana voi lähettää seminaarimateriaalia. Aineisto APL-uutisiin tulisi saada ensi viikon aikana. Sovittiin ajankohta kesäkuun ensimmäiselle tai toiselle viikolle. Kokousta edeltää kevätseminaari. Paikka on vielä avoin. Esa kysyy Varman Bulevardin saunatiloja ja Ruoholahden Holiday Inniä. Pari seminaariesitystä voisi riittää. Päivä voisi olla tiistai 9.6. tai keskiviikko 10.6. klo 15 ja tapahtuman kesto neljä tuntia.

 

Toimintakertomus on ok ja talous rahastonhoitajan mukaan kunnossa. Hallituksen pitäisi päättää mitä seminaarirästeille tehdään. Rahastonhoitaja kyselee niiden ja jäsenmaksujen perään, hienovaraisesti. Yhdistyksen jäsenmäärä on laskussa.

 

7. Muita asioita ei ollut.

 

8. Puheenjohtaja päätti kokouksen 18:04.